Please reload

Robotiikkaa ja uusia menetelmiä - San Antonion Golf Industry Show 2018

14.4.2018

Yhdysvaltojen kentänhoitoyhdistyksen vuoden 2018 ‘’trade show’’ järjestettiin San Antoniossa, Teksasissa helmikuun alussa. Vuosittain järjestettävät kentänhoitomessut kokoavat yhteen niin alan toimijoita kuin kentänhoitajia ja kenttämestareita ympäri maailmaa. Messuilla eri alan toimijat kuten konevalmistajat sekä lannoite- ja kenttätarvikefirmat esittelevät uusimpia tuotteitaan ja kehitystuloksiaan.

 

Suomalaisedustusta Teksasissa

Tänä talvena Suomesta saatiin edustusta paikalle Golf Industry Show’hun ainakin yhden nelihenkisen ryhmän voimin. Hirsalan, Pickalan ja Talman kenttämestarit pääsivät yhdessä Bernerin edustajan kanssa tutustumaan alan kuumimpiin uutuuksiin sekä verkostoitumaan maailman huippujen kanssa. Matka toteutettiin sekä Bernerin että kyseisten golfkenttien tukemana.

 

Tämänkaltaiset tapahtumat ovat suuressa arvossa kentänhoidon osaamisen kehittämisessä Suomessa. Vaikka alan koulutus paikallisesti onkin loistavaa verrattuna esimerkiksi yleiseen Euroopan tasoon, on erityisen tärkeää kehittää ammattiosaamistaan ja hakea laajempaa näkökulmaa omaan tekemiseensä.

 

Uutta teknologiaa ja uusia kontakteja

Matkasta käteen jäi huomattava määrä uutta tietoa ja entistäkin laajempi kentänhoitoverkosto. Verkostoitumisen arvoa ei voi ylikorostaa nykymaailmassa ja varsinkin kentänhoitoalan erityistyyppinen luonne mahdollistaa laajan tukiverkoston rakentamisen. Milloin tahansa saatat tarvita apua vaikeidenkin ongelmien ratkaisemiseen ja mikäs sen parempaa kuin laittaa viestiä muille alan osaajille ja kysyä apua. Tämä apu on käytännössä ilmaista niin kenttämestarille ja kentänhoitajalle kuin golfyhtiöllekin.

 

Messujen anti itsessään oli laaja. Esillä oli alan teknologista huippua esimerkiksi kaluston osalta. Muun muassa nykyaikaiset kasvinsuojeluruiskut mahdollistavat GPS:n käytön siten, että ruiskutettaessa mahdolliset virheet on lähes nollattu. Tämä on erityisen tärkeää golfkenttien ympäristötyön kannalta. Teknologiaa kentänhoidossa voidaan käyttää myös drone-lennokkien avulla, jotka saavat lämpökameroidensa avulla kuvattua kentän kuivat kohdat ilmasta käsin ja muodostavat kuvien pohjalta kartan. Kuinka helppoa onkaan tämän pohjalta tehdä oikeita ja perusteltuja päätöksiä arvokkaan vedenkäytön osalta?

 

Tämä apu on käytännössä ilmaista niin kenttämestarille ja kentänhoitajalle kuin golfyhtiöllekin.

 

Myös robotiikkaa oli esillä yhä lisääntyvissä määrin. Samoin kuin suurimmalla osalla aloista, on myös golfkentänhoidossa vain ajan kysymys, milloin robottien ohjastamat leikkurit lyövät isosti läpi. Kun tämä aika koittaa, on oltava valmis ottamaan tämä muutos vastaan oikealla tavalla. Robotiikan hyväksymällä voimme sekä laskea hieman kentänhoidon kuluja, mutta erityisesti kasvattaa golfkenttiemme laatua käyttämällä aikaa muihin kentän yksityiskohtiin.

 

Tekniikka on kehittynyt myös golfkenttien rakentamisen osalta. Suurin huomattava muutos tällä hetkellä on bunkkereiden rakentamiseen käytettävä panostus. Erilaisia bunkkerinpohjusteita on markkinoille ilmestynyt parin vuoden aikana jo kymmeniä ja niiden käyttö on huimassa kasvussa varsinkin maailmalla. Odotettavissa on siis, että myös Suomessa tämän tyyliset ratkaisut tulevat yleistymään. Capillary Concrete on yksi tuon markkinan pioneereista, ja Hirsala Golfissa tuotetta onkin käytetty jo kuuden bunkkerin verran.

 

Bunkkerin pohjustuksen tarkoituksena on parantaa bunkkerin kuivatusta, auttaa pitämään hiekka tasalaatuisena ja turvata bunkkerin rakentamiseen käytettävä investointi pidemmäksi aikaa. Monilla Suomen kentillä kenttien peruskorjaukset ja -parannukset tulevat ajankohtaisiksi pian ja mahdollisesti asiaan perehtymällä voikin olla hyvin perusteltua käyttää rakentamisessa hyödyksi nykyaikaista tekniikkaa.

 

Viheriöiden jyräämisen tulemisesta kentänhoidon yhdeksi tärkeimmistä toimenpiteistä ei ole kauaakaan. Nyt maailmalla kohistaankin jo seuraavasta askeleesta, eli väyläjyräämisestä. Niin kuin monet uudet asiat ja tekniikat kenttien hoitamisessa, myös väylien jyräämisen kehittyminen vaikkapa viikoittaiseksi toimenpiteeksi voi viedä vielä vuosia, mutta varmaa on, että se on yksi tämän hetken suurimmista trendeistä alalla.

 

Väyläjyräämisen hyödyt ovat hyvin samankaltaiset kuin viheriöiden jyräämisessä, mutta painopiste kääntyy tasaisen ja nopean pallon rullaamisen puolelta puhtaasti kovempien pelipintojen hakemiseen. Kovemmalta pelipinnalta on parempi lyödä ja pallo käyttäytyy alustalla samankaltaisesti kuin maailman huippukentillä, eli rullaa pitkälle. Väyläjyrääminen on melkein kuin ’’short cut’’ laadukkaan pelipinnan saavuttamiseksi, ilman suuria investointeja väylien ilmastamiseen ja hiekoittamiseen. Jyrääminen vähentää tunnetusti myös tautipainetta ja leikkuun aiheuttama stressi vähenee, kun leikkuukerroista voidaan pudota jopa vain yhteen per viikko! Aika näyttää miten nopeasti tämä lyö läpi Suomen kentänhoidossa, jos ollenkaan.

Golfkenttiä ja verkostoitumista

Matkan anti on myös päätapahtuman lisäksi paljon muutakin. Jo esille nostettu verkostoituminen poikii muun muassa mahdollisuuksia päästä tutustumaan paikallisiin golfkenttiin ja niiden hoitoon. Kaksi selkeästi oman kehittymisen kannalta kovinta kohdetta olivat TPC San Antonio sekä Arnold Palmer’s Bay Hill. TPC San Antonion tapaamisen meille järjesti John Deere, joka PGA Tourin virallisena yhteistyökumppanina kalustaa myös kyseisen kentän. TPC:n kenttämestari tutustutti meidät omiin toimintatapoihinsa ja laadukkaaseen työympäristöönsä PGA Tour -kentällä. Kentänhoidon varsinkin visuaaliseen laatuun panostaminen on tämän tasoisilla kentillä huikeaa. Bermuda-heinän ollessa talviaikaan horroksessa, olivat väylät, lyöntipaikat ja viheriöt joko kylvetty ’’cool season -lajikkeilla’’ tai maalattu pigmenteillä. Aikaansaatu kontrasti ruskean Bermudan kanssa oli vaikuttava.

 

Bay Hillin tapaaminen oli jälleen yksi verkostoitumisen saavutuksista: suljettu klubi, jonne on mahdollista päästä ainoastaan vieraan kanssa. Lopputuloksena oli se, että pääsimme itse Arnold Palmer Groupin kenttäarkkitehdin kanssa pelaamaan kentän ja keskustelut kierroksen aikana auttoivat pääsemään entistäkin enemmän sisään kenttäarkkitehtuurin mielenkiintoiseen maailmaan. Oppimiskokemuksena päivä oli huikea.

 

Myös golfkentänhoidossa on vain ajan kysymys, milloin robottien ohjastamat leikkurit lyövät isosti läpi.

 

Messujen aikaan myös useat golfalan yritykset järjestävät vastaanottoja messuaikataulun ulkopuolella. Näiden vastaanottojen vieraana saa mahdollisuuden tavata golfalan kovimpia tekijöitä. Saimme Bernerin kautta kutsun Syngentan (kasvinsuojeluala) vastaanotolle, jossa paikalla olivat myös Euroopan kentänhoitoyhdistyksen päämies Dean Cleaver, ensi syksyn Ranskan Ryder Cup -kentän kenttämestari Alejandro Reyes sekä monia muita alan huippuosaajia. Keskustelut kentänhoidosta ja verkostoituminen tämän tyyppisten ihmisten kanssa auttavat varmasti tulevaisuudessa kunkin omalla uralla kentänhoidon parissa.

 

Kentänhoidon kehittyminen – laadukkaammat kentät

Vuoden 2018 Golf Industry Show’n anti oli laaja ja kaikilla osallistuneilla varmasti paljon uutta tietoa ja osaamista vietäväksi takaisin omille kentilleen. Toivomme tietysti, että kausi jo tulisi ja pääsisi toteuttamaan uusia ideoita ja toimintamalleja. Tämän vuoden edustus Suomesta oli melko pieni ja jatkossa toivoisi näkevänsä enemmänkin alan osaajia hakemassa uutta osaamista näin merkittävästä tapahtumasta. Elintärkeässä roolissa tässä ovat tietysti itse kentät ja yhteistyökumppanit, joiden tuella tällaiset koulutusmatkat ovat mahdollisia, ja pystymme kehittämään golfkentänhoitoa Suomessa. Koulutuksen merkitystä osaamisen kasvattamisessa ei voi korostaa liikaa ja toivottavasti yhä useammat tahot ovat mukana tukemassa suomalaisen golf-osaamisen kehitystä.

 

 

  GIS San Antonio – Top 3 Picks

  1. Bunkkeripohjusteet

    • Tulevaisuutta, joka on jo rantautunut Suomeenkin.

    • Markkinoilla on jo useita toimijoita ja voidaankin olettaa kilpailun tuovan hintoja alaspäin. Näin ollen bunkkeriremontin investoinnin turvaaminen pohjusteella tullee entistäkin järkevämmäksi.

    • Suurin osa maailmalla tehtävistä rakennusprojekteista käyttää apunaan tätä uuttaa bunkkerinrakennustekniikkaa.

  2. Teknologia ja robotiikka

    • GPS-avusteiset ruiskut minimoivat virheet ja optimoivat ruiskutteiden käyttöä, kun yliruiskutusta ei voida tehdä ja ruiskutettavat alat on ennalta määritelty. Suuri arvo ympäristöystävälliselle golfkentänhoidolle.

    • Robottileikkurit ovat tulevaisuutta ja niiden voidaan olettaa saapuvan markkinoille laajalti. Luotettavuus ja toimintavarmuus ovat hidastaneet niiden markkinoiden valtaamista.

    • Drone-lennokkien käyttö sekä maanpinnan muotojen että karttojen teossa, kuin myöskin päätöksenteon apuvälineenä. Pystyvät mittaamaan kuivuutta ja tautipainetta.

    • Kasvuvalot. Stadioneilla käytettävät kasvuvalot voivat olla tulevaisuudessa käytössä myös golfkenttien ongelma-alueilla, paikoissa joissa puuston tai muun varjostavan elementin harventaminen on mahdotonta.

  3. Väyläjyräys

    • Saattaa olla tietyntyyppisille kentille (vrt. Links-kentät) suuri apu väyläpinnan kovuuden saavuttamisessa.

    • Tautipaineen ja leikkuutarpeen vähentäminen toimivat myös kasvuston stressitilojen ehkäisyssä.

 

 

Kuvat: Esa Laaksonen, Tomi Laaksonen, Janne Lehto & Markus Suojoki

 

Julkaistu Bunkkeriuutisissa 1/2018

 

 

 

 

 

 

 

Please reload

Copyright 2019 FGA ry

  • w-flickr
  • w-rss
  • w-vimeo
  • w-youtube