Please reload

Yellow Jacket Water Manager: ihanteelliset olosuhteet, varmempi itävyys

25.5.2018

Ilmaston muuttuessa kohtaamme enemmän haastavia sääolosuhteita.
Eteemme tulee runsaita sateita, jotka vuorottelevat kuivien ja kuumien kausien kanssa, talvisin lumi ja jää aiheuttavat omat haasteensa kuivumisen ja kylmyyden kanssa. Ääriolosuhteet stressaavat kasvia, mutta myös kentänhoitajia! Mitä nopeammin uusintakylvöt onnistuvat, sitä nopeammin talvivaurioista selvitään. Barenbrug esittelee uuden teknologian Yellow Jacket Water Managerin, jolla varmistetaan mahdollisimman hyvät mahdollisuudet jokaiselle siemenelle itämiseen ja kasvuun lähtöön. Yellow Jacket Water Managerin avulla kosteus siemenen ympärillä on ihanteellinen, jopa silloin kuin vastassa on ääriolosuhteet. Ensimmäisten käyttökokemusten palaute on todistanut sen mikä kokeissa jo nähtiin; maan kosteusolosuhteiden hallinta on stressin hallintaa.

 

 

 

 

 

Itämiseen vaikuttavat tekijät?
Itämisajankohdan olosuhteet vaikuttavat oleellisesti itävien siementen määrään ja täten kylvön onnistumiseen. Mutta mikä on se kaikkein tärkein itämiseen ja juurtumiseen vaikuttava asia? Se on vesi. Vesi laukaisee siemenen itämisen ja veden saatavuus on erittäin tärkeää nuoren kasvin aktiivisen yhteyttämisen aloittamiseen. Joten jos vettä ei ole saatavilla siemen ei idä eikä kasvi kasva.
 

Mikä on Yellow Jacket Water Manager?
Yellow Jacket Water Manager = YJWM on maailman ensimmäinen siementä parantava teknologia, joka luo siemenen ympärille sopivat kosteusolosuhteet optimaaliselle itämiselle ja kasvuun lähdölle. YJWM-teknologian on kehittänyt Aquatrols yhdessä Barenbrugin kanssa. Sen avulla säädellään siementä ympäröivän alueen ja maassa olevan veden määrää. Siementenkäsittelyaine levittäytyy veden yhteydessä maaperään ja kiinnittyy maapartikkeleihin. Näin muodostuu Plant survival -alue. Tämä on maassa siementä ympäröivä alue, joka on kosteusolosuhteiltaan optimaalinen itämiselle ja kasvuun lähdölle, ilman stressiä. Ja näissä olosuhteissa kasvin kasvuun lähtö on nopeaa ja voimakasta.

 

Onnistunut itäminen
Nopeasti vaihtuvat kosteusolosuhteet voivat vaikuttaa suuresti itämisen onnistumiseen. Itämisnopeus määräytyy geneettisesti eikä siihen voi vaikuttaa millään peittausaineella, joskin se on aina suositeltavaa. Mutta itämisen onnistumiseen voidaan vaikuttaa ja tämä liittyy usein veden saatavuuteen. Kun veden optimaalinen saatavuus varmistetaan niin siemenen itävyysmahdollisuudet nousevat huomattavasti.

 

Veden saatavuus on tärkeintä kasvuun lähdössä
Veden saatavuuden hallinta kasvuun lähdön aikana on välttämätöntä, jotta minimoidaan abioottiset stressitekijät, jotka vaikuttavat kasviin. Plant Survival -alue ei vain pidätä vettä maassa vaan myös säätelee aivan siemenen ympärillä olevaa kosteutta.  Vesi pysyy lähellä siementä ja on saatavilla kasvin sitä tarvitessa. Kun vettä on saatavilla, pystyy kasvi aloittamaan ensimmäiset photosynteesireaktiot, ottamaan ravinteita kasvuun ja hallitsemaan aineenvaihduntaansa. YJWM huolehtii näin ollen vesitaloudesta kokonaisvaltaisesti ja osaltaan myös onnistuneesta itävyydestä, kasvuun lähdön ensiaskelista, tuottaen enemmän onnistuneesti itäneitä kasveja, jotka ovat terveitä ja omaavat suuremman mahdollisuuden eloonjäämiseen kaikissa olosuhteissa.

 

Mitä tapahtuu kasville ääriolosuhteissa?
YJWM on todistanut arvonsa. Korkea lämpötila ja kuivuus, sekä myös talven aikainen kuivuus, johtavat usein siihen, että maa hylkii vettä. Näissä hydrofobisissa maissa vesi ei pääse siementen eikä nuorten kasvien ulottuville. Jos saatavilla ei ole vettä, kasvi ei myöskään saa ravinteita eikä pysty säätelemään elintoimintojaan. Monille nuorille kasveille tämä yhdistelmä on tappava.
YJWM käsitellyistä siemenistä itäneet kasvit eivät selvästikään osoita näiden tekijöiden aiheuttamaa stressiä. Maaperään imeytyy kastelusta tai sateesta peräisin olevaa vettä ja kasvi pystyy jatkamaan kasvuaan maan ylä- ja alapuolella. Tulevaisuudessa jo alussa vahvaksi muodostunut juuristo auttaa kasvia selviämään kuivien aikojen läpi. Jopa pidempien kuivuusjaksojen aikana YJWM-kasvit toipuvat, kun käsittelemättömät taas eivät selviä.

Jos sataa ja veden määrä lyhyessä ajassa kasvaa isoksi, aiheuttaa se myös omat ongelmansa. Liika vesi maaperässä aiheuttaa kasville ja maaperän biologialle stressiä. Mikäli maa on pitkään vedellä kyllästynyt, maaperän huokoset täyttyvät vedestä hapen sijaan ja maan normaali kaasunvaihto häiriintyy. Hapen ja hiilidioksidin suhteet muuttuvat ja myös maan hapetus- ja pelkistysreaktioissa tapahtuu muutoksia. YJWM varmistaa, että vesi jakautuu tasaisesti nopeasti ja ylimääräinen vesi liikkuu maaprofiilissa alaspäin jättäen ilmalle tilaa maahuokosiin.

Taulukkokuvaan teksti taulukon päälle:
Abioottinen stressi aiheuttaa taimiajan kuolemia

 

Yellow Jacket Water Manager turvaa kylvösi tulevalla kaudella
YJWM huolehtii optimaalisesta kosteustasapainosta, mikä takaa siementen itävyyden ja kasvien kasvun ilman stressiä, jopa äärimmäisissä olosuhteissa, kuten kuivuudessa ja kuumuudessa. Vuonna 2018 YJWM on saatavilla Barenbrugin innovatiivisille seoksille, kuten RPR- ja golf-seoksille. RPR-seokset ovat ainutlaatuisia sisältäen rönsyävää raiheinää. RPR-seokset ovat vakiinnuttaneet paikkansa jalkapallo- ja golfkentillä ja osoittaneet toimivuutensa tärkeimmissä kilpailuissa ja turnauksissa. YJWM vie RPR-seokset vielä astetta korkeammalle tasolle taaten siemenille vielä varmemman itävyyden.

 

Kirjoittajina mm. Olaf Bos MSc, agronomi, suomentajana ja asiantuntijana
Saila Innanen, MMK, Schetelig Oy

 

Julkaistu Bunkkeriuutisissa 1/2018

 

 

 

 

 

Please reload

Copyright 2019 FGA ry

  • w-flickr
  • w-rss
  • w-vimeo
  • w-youtube