Please reload

Golfkentänhoidosta työura

20.7.2018

Golfkentänhoitaja, no hän leikkaa nurmikkoa työssään. Kyllähän jokainen osaa nurmikkoa leikata, eikö niin? Tätä se yleensä on, kun kertoo ihmisille, että on golfkentänhoidossa kesätöissä tai tekee työtä ammatikseen. Ammattilaiset toki tietävät, että golfkentänhoitoon sisältyy paljon muutakin kuin nurmikon leikkuuta. Opetushallitus on ollut sitä mieltä, että golfkentänhoito kuuluu ammatillisen koulutuksen piiriin, joten golfkentänhoitaja ja golfkenttämestari ovat ihan virallisia ammatteja Suomessa. Myös Euroopassa golfkentänhoidon ammatit ovat kansallisella tasolla tunnustettuja ammatteja useassa maassa ja moni maa hakee virallista statusta ammateille golfkenttien määrän kasvaessa. Miten urakehitys golfkentänhoidossa on mahdollista Suomessa ja kansainvälisesti?

 

Työkokemuspohjainen urakehitys

Henkilö hakeutuu golfkentälle kesätöihin ja hän kiinnostuu alasta. Golfkentänhoitajan työ on käytännön eli suorittavan tason työtä, jonka toki voi oppia käytännössä sekä lyhytkoulutuksia ja kursseja käymällä. Tällä tavalla golfkentänhoitajat ja –mestari ovat hankkineet tieto-taitoa ennen kuin Opetushallitus käynnisti golfkentänhoitajan ammattitutkinnon vuonna 2006 ja muutamaa vuotta myöhemmin golfkenttämestarin erikoisammattitutkinnon perusteiden laatimisen. Golfkentänhoidon työtä tekemällä oppii työhön liittyviä asioita ja taustatietoa työhön saa kerättyä lyhyistä koulutuksista ja kursseilta, mutta tällaiseen urakehitykseen menee aikaa todennäköisesti melko monta vuotta. Henkilön täytyy olla myös aktiivinen ja itseohjautuva kehittäessään ammatillista osaamistaan pitkäjänteisesti vuosien saatossa.

 

Golfkentänhoitajasta golfkenttämestariksi

Henkilö hakeutuu kesätöihin ja hän kiinnostuu alasta. Oltuaan kolme kesää töissä golfkentällä, hän päättää hakeutua ammatilliseen koulutukseen suorittamaan golfkentänhoitajan ammattitutkintoa. Koulutus toteutetaan Suomessa monimuoto-opiskeluna ja siihen sisältyy lähi- ja etäopiskelua sekä työpaikalla tapahtuvaa oppimista. Teoriapuolen opiskelu tapahtuu pääsääntöisesti golfkentän hoitokauden ulkopuolella eli talviaikaan ja keväästä syksyyn ollaan palkallisessa tai palkattomassa työssä omalla kentällä. Työpaikalla tapahtuvassa oppimisessa golfkentillä opiskelijalla on työpaikkaohjaaja, joka perehdyttää ja neuvoo opiskelijaa työtehtävissä. Työpaikkaohjaajan rooli on keskeinen oppimisessa ja osaamisen arvioinnissa, sillä ammattitaitoa arvioidaan näytöissä oppilaitoksen edustajan kanssa. Golfkentänhoitajan ammattitutkinnossa on kolme pakollista ja yksi valinnainen tutkinnon osa, joissa ammattitaito pitää näyttää hyväksytysti, jotta henkilö saa tutkintotodistuksen.

Henkilö tekee muutamia pitkiä sesonkeja tai vuosia töitä golfkentällä, toimii perehdyttäjänä uusille työntekijöille, työpaikkaohjaajana alan opiskelijoille tai apulaiskenttämestarina. Luonnollinen jatkumo urakehitykselle on golfkenttämestarin työ joko omalla tai jollakin muulla kentällä joko Suomessa tai ulkomailla. Henkilö hakeutuu opiskelemaan golfkenttämestarin erikoisammattitutkintoa. Koulutus toteutetaan monimuotoisena ja sitä voi niin ikään opiskella oman työn ohessa. Golfkenttämestarin erikoisammattitutkintoon kuuluu kolme pakollista ja yksi valinnainen tutkinnon osa, jotka suoritetaan myös näytöillä. Työpaikalle nimetään työpaikkaohjaaja ja opiskeluun liittyvät tehtävät tehdään omalle kentälle.

Mikäli henkilö haluaa, hänellä on mahdollisuus hakeutua työpaikalla tapahtuvan opiskelun jaksoille ulkomaille esimerkiksi ERASMUS rahoituksella. Minimiaika EU rahoituksen työharjoittelujaksoon on kaksi viikkoa ja maksimiaika on puoli vuotta. Kainuun ammattiopiston kautta voi myös hakea R&A:n stipendiaattiohjelmaan, joka suoritetaan opiskelun sisällä ulkomaan jakoina ja opinnot henkilökohtaistetaan osaksi opintosuorituksia. Stipendiaattiohjelmassa on yksi tai kaksi pakollista ulkomaan jaksoa (maksimiaika 1 viikko/ jakso) ja yhdestä kolmeen vapaavalintaista jaksoa, jotka opiskelija valitsee ja toteuttaa oman henkilökohtaisen opiskeluohjelmansa mukaisesti. Hyväksytysti suoritetusta stipendiaattiohjelmasta saa erillisen todistuksen R&A:lta ja stipendiaattiohjelman suorittaneilla on oikeus R&A:n järjestämiin tilaisuuksiin kuten alumnitapahtumiin vuosittain.

 

Jatko-opinnot ulkomailla

Jos henkilö haluaa suorittaa lisää opintoja, on hänen suunnattava joko Suomessa yliopistoon tai ulkomaille opiskelemaan. Suomessa yliopistossa voi hakeutua maa- ja metsätieteelliseen tiedekuntaan. Ulkomailla voi suorittaa esimerkiksi Elmwood Collegessa HNC/ HND Golf course management opintoja tai suorittaa tutkinnon vaikkapa Ohio State Universityn opinto-ohjelmassa. Iso-Britanniassa  pystyy opiskelemaan yliopistossa Golf Club/Course management tutkintoa St. Andrew’sin yliopistossa tai Turf Grass Science tutkinnon Cranfield:in yliopistossa. Euroopassa on myös muita yliopistoja, joissa voi suorittaa golfkentänhoitoon liittyviä yliopisto-opintoja, muilla kuin englanninkielellä. Jatko-opinnoista saa lisätietoja FEGGA:sta (Federation of European Golf Greenkeepers’ Association) Dean Cleaveriltä www.fegga.org.

 

Lisätietoja

Golfkentänhoitajan ammattitutkinnon ja golfkenttämestarin erikoisammattitutkinnon perusteet löytyvät internetistä: https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/selaus/kooste/ammatillinenkoulutus?hakutyyppi=perusteet

 

Omaa ammattitaitoa voi testata: https://osaan.fi/#/ kirjoita hakukenttään golf ja valitse ammatti- tai erikoisammattitutkinto ja täytä testi

 

FEGGA: www.fegga.org tai FB https://www.facebook.com/pg/Fegga-176426639112956/reviews/

 

Kainuun ammattiopisto: https://www.kao.fi/tutkinnot-jatkuvassa-haussa/

 

Kirjoittajan yhteystiedot: Pirjo Hotti, opettaja, pirjo.hotti@kao.fi 044 7970866

 

 

Please reload

Copyright 2019 FGA ry

  • w-flickr
  • w-rss
  • w-vimeo
  • w-youtube