Please reload

Talviolosuhteiden hallinta – Osa 1. talvituhosienet

Kuva 1. Harmaa lumihome luhtarölliviheriöllä 2010 Kongsberg, Norja. Kuva: T. Espevig.

 

Tämä artikkeli on ensimmäinen osa artikkelisarjaa, joka käsittelee talven vaikutuksia golfnurmikoihin. Teksti referoi pääosin Sterfin julkaisua Turf grass winter stress managment sekä siinä mainittuja artikkeleita.

 

Vaikka golf on kesälaji, vaikuttaa talvi yllättävän paljon koko pelikauden onnistumiseen. Pahimmillaan talvi voi viivyttää kentän pelikuntoon saattamista jopa kuukausilla ja samaten lyhentää pelikautta syksystä. Syksy, talvi ja kevät saattavat kohdella kenttiä hyvinkin eri lailla, toisten selvitessä ilman pahempia talvituhoja, toisten lähes totaalisiin tuhoihin. Tämän kaltaisia eroja voidaan huomata myös kentän sisällä. Hyvin monet asiat vaikuttavat talvituhojen syntyyn ja laajuuteen, joten yhtä ainoaa toimintamallia on mahdoton määrittää. Tämän takia oman kentän tuntemus ja vuosien tuoma kokemus on kultaakin kalliimpaa.

 

Ilmasto Skandinaviassa ja Suomessa

Ilmastovyöhykkeiden perusteella Skandiavia kuuluu boreaaliseen vyöhykkeeseen sekä lauhkeaan lehti- ja sekametsävyöhykkeeseen. Suomi luokitellaan pääosin boreaaliseen vyöhykkeeseen, aivan etelän lauhkea lehti- ja sekametsävyöhyke sekä pohjoisen tundravyöhyke pois lukien. Lisäksi ilmatieteen laitos jakaa Suomen vielä viiteen pääluokkaan perustuen lämpötilaan ja sademäärään. Vyöhykkeet ovat karkea rajaveto, jonka avulla voidaan hyödyntää tutkimustietoa ja tehdä päätelmiä soveltumaan laajemmalle alueelle. Suomi voi suurelta osin hyödyntää Ruotsissa ja Norjassa tehtyä tutkimustyötä ja päinvastoin.

 

Paikallisten sääolojen lisäksi jokaisella kentällä ja jopa yksittäisillä viheriöillä on oma mikroilmastonsa. Mikroilmaston määrittää lämpötilan ja sademäärän lisäksi ympäröivä kasvillisuus ja topografia sekä maaperä ja sen toiminta. Keinotekoisesti luodun kentän hyvällä suunnittelulla voidaankin luoda paremmin suoriutuva pelialusta, kuin mihin vyöhykkeiden perusteella voidaan odottaa.

 

Kasvin puolustusmekanismit

Geenitekniikka on avannut uusia ovia kasvintutkimuksessa. Uusia tekniikoita ja tutkimusdataa analysoidessa on tehty useita erilaisia havaintoja sekä johtopäätöksiä siitä minkälaista taistelua kasvit käyvät taudinaiheuttajia vastaan. Kasvit kykenevät tunnistamaan patogeenin hyökkäyksen ja aktivoivat silloin useita eri puolustusmekanismeja. Kasvit voivat vahvistaa soluseinien rakenteita sekä tuottaa yhdisteitä, joille patogeenit ovat herkkiä. Usein patogeenit, sienet ja bakteerit, kykenevät kuitenkin löytämään kasvin heikon kohdan ja iskevät sinne.

 

Kasvin sokeripitoisuuksien yhteys tauteihin

Tutkijat ovat löytäneet sokeripitoisuuksista tärkeän linkin, kun on tutkittu kasvien alttiutta sienitaudeille. Mikäli pystymme säätelemään kasvin sokeripitoisuuksia, voimme välttää tai selvitä paljon pienemmillä vahingoilla. Sterf suositteleekin miettimään kasvin sokeripitoisuuksia läpi kasvukauden sekä talveen valmistautuessa.

 

Tutkimuksissa on yhdistetty tiettyjä taudinaiheuttajia joko korkeaan tai matalaan sokeripitoisuuteen.   Lumihome on yhdistetty matalaan sokeripitoisuuteen ja korkea pitoisuus ruoste- sekä härmätauteihin. Yhteyksiä ei vielä täysin ymmärretä, mutta useissa kokeissa on havaittu kasvin vastustuskyvyn olevan parempi, kun varastosokereiden pitoisuus on korkea. Korkea sokeripitoisuus ei tosin yksinään aina kerro koko totuutta, tärkeää on myös kasvin metabolian taso ja sokereiden koostumus.

 

Sokerit ovat yksinkertaisimmillaan kasvissa glukoosina, jota syntyy yhteyttämisen tuloksena. Glukoosia ja muita lyhyempiä sokeriketjuja käytetään kasvuun ja aktiivisuuden ylläpitäjänä. Sokereista muodostuu rakennusosia (esim. selluloosaa), joita ei voida enää purkaa takaisin lyhyiksi sokereiksi. Kun yhteyttämistuotteita syntyy yli kasvin tarpeen, tuotetaan fruktaania ja tärkkelystä, jotka varastoituvat kasviin. Nämä polysakkaridit varastoituvat kasvissa pääosin juuriin, tyveen sekä rönsyihin ja maavarsiin, joista ne ovat nopeasti käyttökelpoisia.

 

Kasvi kuluttaa stressiolosuhteissa sokereita. Kun lähestytään talvea ja yhteyttäminen on hidasta tai olematonta, on erityisen tärkeää, että kasvissa on varastoituneita sokereita, joita voidaan ottaa käyttöön. Varastosokereita tuotetaan luonnollisesti lämpötilan tippuessa ja valon määrän vähentyessä, mutta olosuhteet eivät aina anna myöten ja kasvi voi epäonnistua tässä luonnollisessa prosessissa. Markkinoilla on nestemäisiä tuotteita, joilla kasville voidaan nopeasti ja helposti antaa käyttökelpoisia sokereita, ja kasvi selviää stressiolosuhteista paremmin, mutta on hyvä muistaa harkita ajankohta tarkoin, jottei tule ruokkineeksi haitallisia patogeenejä.

 

Liika typpi voi edistää kasvia kasvamaan myöhään syksyllä, jolloin kasvi ei varastoi sokereita vaan käyttää ne kasvuun. Samoin myöhään jatkuvat lämpimät aikajaksot voivat pitää kasvin vegetatiivisessa tilassa, jolloin kasvu on liian reipasta ajatellen lähestyvää talvea ja kasvi ei akklimatisoidu luonnollisesti. Myös useat eri tekijät voivat saada kasvin käyttämään varastoituneita sokereita tehottomasti, näitä ovat esimerkiksi huono vesitalous, hapen puute, tiivistyminen ja kuituongelmat. Näitä ongelmia olisi hyvä tunnistaa ja ratkoa jo hyvissä ajoin ennen kuin ongelma on kehittynyt liian isoksi.

 

Kasvitaudit talvella

Suomessa esiintyy useita eri talvituhoja aiheuttavia sieniä. Lumihome jättää jälkeensä vaaleita laikkuja, jotka saattavat olla yksittäisiä tai muodostaa laajempia vaaleita alueita. Suuren osan aiheuttaa microdochium nivale -sieni, joka aktivoituu talvella alhaisissa lämpötiloissa, mutta myös muutama muu sieni aiheuttaa samankaltaisia tuhoja.

 

Microdochium – lumihome

Microdochium nivale -sieni aiheuttaa pohjoismaissa suurimmat taloudelliset haitat. Sieni pystyy aiheuttamaan tuhoja myös ilman pysyvää lumipeitettä, ja havaintoja on myös kesänaikaisista lumihomeista. Keväällä m. nivale -tuhoja on havaittu reippaasti lannoitetuilla alueilla, vaikka lämpötila on ollut yli 10 astetta. Keväiset jäljet ovat reunuksiltaan usein punertavia, ruskehtavia tai pinkkejä ja kutsutaan tämän vuoksi pinkiksi lumihomeeksi (kuva 2 a, b).


Kuva 2 a ja b. M. nivale -itiöitä kylänurmikan lehdillä. Kuva: T. Espevig.

 

Kaikki viheriöillä käytettävät lajikkeet ovat alttiita lumihomeelle. Järjestyksessään altteimpia ovat kylänurmikka, nurmiröllit, rönsyröllit ja punanadat (kuva 3). Luhtaröllit ovat alttiita kasvukauden aikana, mutta mukauduttuaan talven tuloon ovat kestävämpiä kuin rönsyröllit.

 

M. nivale leviää itiöiden välityksellä, mutta sieni voi elää ja kasvaa kuidussa ja hyökätä kasvin kimppuun rihmaston kautta. Pääasiallisena tartunta-alustana pidetään itiöiden saastuttamaa kuitua. Tämä selittää osittain sen, miksi eri viheriöiden välillä voi olla suuria eroja. Varjoinen kasvupaikka tai suuri kylänurmikan määrä myös lisäävät taudin riskiä.

 

Lumihome on tyypillinen alhaisen sokeripitoisuuden tauti. Loppukesästä lämmin maaperä kiihdyttää typen mineralisaatiota kuidussa, mikä johtaa kasvin kasvun jatkumiseen ja alhaiseen varastosokeriin. Kun yhtälöön lisätään vielä yökaste ja korkea kosteus, jotka edistävät itiöiden muodostumista, on tautipaine korkealla.

 

Typhula- lumihomeet

Typhula-sienten (pahkulasienet) aiheuttamat lumihomeet eroavat muista siinä, että ne iskevät vain lehtiin ja vauriot ovat pinnallisia. Mahdolliset vauriot kasvupisteisiin tosin ovat myös mahdollisia. Pohjoismaissa tavataan kahta eri typhula-sientä: typhula ishikariensis (pilkullinen lumihome) sekä typhula incarnata (harmaa lumihome). T. ishikariensis tarvitsee vähintään kolmen kuukauden lumipeitteen ja t. incarnata hieman lyhyemmän aiheuttaakseen huomattavaa vahinkoa.

Kuva 3. Microdochium-lumihome kylänurmikalla kesäkuussa 2011 (a) ja 2016-17 leudon talven jälkeen, joka sisälsi kuusi erillistä lumipeitettä (b), punanadalla lokakuussa 2013 (c) ja luhtaröllillä lokakuussa 2007 (d). Kaikki kuvat otettu NIMBIOn tutkimuskeskuksen koealuilla Norjan Landvikissä. Kuvat: T. Espevig.

 

Yhteistä näille kahdelle on se, että ne aiheuttavat harmahtavia laikkuja keväällä (kuva 1). On kuitenkin päältä päin vaikea sanoa, kummasta on kyse, sillä havainnon voi tehdä vain sklerootioista (rihmastopahkoista, joiden avulla sieni selviää kesän läpi). T. incarnata -sklerootiot ovat punertavan ruskeita (kuva 4), kun taas t. ishikariensis tekee mustia ja pienempiä pahkoja. Sklerootioita voidaan löytää kuolleesta lehtimassasta, johon ne ovat sulautuneet.

 

 

Kuva 4. Typhula incarnata sklerootioita (a), sklerootion itäminen itiöemäksi (b) ja itiöemiä rönsyrölli viheriöllä myöhään syksyllä. Kuvat: T. Espevig (a, b), T. Haugen (c).

 

 

Syksyllä sienten pinkit ja vaaleat itiöemät kasvavat näkyville (kuva 5). Mikäli typhula-sienten itiöemiä havaitaan syksyllä, se kertoo vasta sen, että sieni on läsnä, mutta sääolot ja kasvin akklimatisaation taso määrittää, aktivoituuko tauti lumipeitteen alla. Typhula ja microdochium kuuluvat eri sukuihin, minkä takia on mahdollista, että niihin ei tepsi samat fungisidit. Skandinaviassa tavataan myös muutamia muita talvenaikaisia taudinaiheuttajia, jotka tosin ovat melko harvinaisia.

 

 Syystyöt – voiko tautiriskiä pienentää?

Syystöillä voi ennaltaehkäistä talvituhosienten aiheuttamia tuhoja, mutta jälleen oikea ajoitus ja sääolot vaikuttavat lopputulemaan. Mekaaniset työt, kuten ilmastus, leikkuukorkeus ja dressaus jakavat mielipiteitä. Leikkuukorkeuden ja leikkuun lopettamisen ajankohdassa on lajikekohtaisia eroja. Tutkimuksien mukaan röllejä tulisi leikata, kunnes kasvu loppuu, nadat taas hyötyvät leikkuukorkeuden nostamisesta syksyllä.

 

Typen vaikutusta lumihomeen esiintymiseen on tutkittu rönsyröllillä ja kylänurmikalla, kuvassa 6 on havaintoja tuloksista. Pienellä typpimäärällä päästiin parhaaseen lopputulokseen. Liiallisella typellä oli vaikutusta erityisesti keväällä puhkeaviin lumihome-esiintymiin. Kasvin fysiologian mukaisesti kaikkia ravinteita tulisi olla riittävästi saatavilla aina kasvukauden loppuun asti, jotta kasvi voi akklimatisoitua hyvässä kunnossa.

 

Kuva 5. Typhula incarnata itiöemiä myöhäissyksyllä. Kuva: T. Espevig.

 

Tutkimuksissa on osoitettu eri biostimulanttituotteiden antavan positiivisen vaikutuksen, kun kasvi altistuu eri stressitekijöille.  Tuotteilla on erilaisia tarkoituksia ja vaikutusmekanismeja, viime aikoina mielenkiintoisia tutkimuskohteita ovat olleet merilevää sisältävät tuotteet sekä tuotteet, jotka aktivoivat kasvin omia puolustusmekanismeja.

 

Golfkentille sallittuja kasvinsuojeluaineita on rajatusti. Fungisidit ovat tällä hetkellä ainut tutkitusti todistettu keino, jolla voidaan torjua tauti alueilta, jotka osoittavat taudin puhkeamista merkkejä. Kasvinsuojeluaineiden käytölle on asetettu useita erilaisia tehoainekohtaisia rajoituksia, jotka koskevat käyttökertoja sekä käyttömääriä. Kasvinsuojeluaineiden vastuulliseen käyttöön kuuluu ohjeistus, jonka mukaisesti aineita käytetään vasta, kun muita metodeja ei ole mahdollista käyttää tai niillä ei pystytä estämään vaurioita kohtuullisesti ja kun tuhojen odotetaan olevan kohtuuttoman suuret. 

 

Kuva 6. Lumihome (% koealueesta) suhteessa neljään typpi tasoon (0, 2.8, 5.5, 8.4 g/m2) syyskuun alusta marraskuun loppuun. Koepaikka Landvik Norjassa. Kuvat: Sterf.

 

Tiedon ei aina tarvitse olla tutkijoiden kertomaa, vaan tarvitsemme myös sisäsyntyistä ideointia, havainnointia sekä yritys ja erehdys -kaltaista toimintaa. Se mikä toimii toisella ei välttämättä toimi toisella. Vahvalla ammattilaisella on vankka perustietämys ongelmista ja niiden havainnoinnista sekä kokemus ja rohkeus ratkoa eteen tulevia haasteita, joita tulee vastaan joka talvi ja kevät. Pohtiessa syksyn aikaisia lannoituksia ja kasvinsuojeluasioita, voit aina ottaa yhteyttä Schetelig-myyjääsi.

 

 Kuva 7. Keväällä myöhään tullut lumisade aiheutti huomattavia tautiesiintymiä SCANGREEN koealueilla Landvikissä Norjassa huhtikuussa 2008. Kuva: T: Espevig.

 

Kirjoittanut MMK Saila Innanen, Schetelig Oy.

Referoitu artikkeli: Turf Grass Winter Stress Management – Golf Course Manager’s Handbook (Sterf 2017)

 

Seuraavassa artikkelissa käymme läpi lajikkeiden talvenkestävyyttä.

Please reload

Copyright 2019 FGA ry

  • w-flickr
  • w-rss
  • w-vimeo
  • w-youtube