Please reload

Talviolosuhteiden hallinta Osa 2 - Lajikkeiden väliset erot sekä jään, veden ja kuivumisen aiheuttamat vahingot

Eri lajeista koostuva testiviheriö NIMBION Landvikissa. Kuva otettu 31.3.2009 kaksi viikkoa lumipeitteen sulamisen jälkeen. Kuva T. S. Aamllid

 

Talvi, tuo aikajakso, kun kuvitellaan kentän olevan lepotilassa pelisesonkien välillä ja kenttähenkilökunnan viettävän ansaittuja lomapäiviään. Kaunis ajatus, mutta niin pielessä! Yhä leudommat ja vaihtelevammat talvet ovat saaneet aikaiseksi sen, että moni kenttämestari tarkkailee säitä ja kenttää entistä tarkemmin läpi talven. Eikä ihme sillä talvi määrittää suuresti, kuinka keväällä uuteen kauteen lähdetään.

 

Lajeissa on suuriakin eroja ominaisuuksien välillä, mutta tässä artikkelissa keskitymme tarkastelemaan vain talven kestävyyttä. Talven kestävyyteen vaikuttavat seuraavat tärkeät asiat:

 

Lajin/lajikkeen karaistuminen ja lepotilan kesto

 

Taudin kestävyys – talvituhosienet

 

Jään, veden ja kuivuuden kesto - hapettomuus

 

Talven kestävyyden ja nurmikon kasvun välillä on selkeä yhteys, joka liittyy viime artikkelissa keskusteltuun sokeripitoisuuteen. Kaikki lajit eivät karaistu ja aloita varastosokereiden keräämistä sekä kasvun hiljentämistä ensimmäisien kylmien lämpötilojen tultua. Tämän tyyppisiä lajeja ovat esimerkiksi yksivuotinen kylänurmikka (Poa annua L.) sekä tietyt monivuotiset raiheinät (Lolium perenne L). Nämä lajit jatkavat kasvuaan myöhään syksyyn ja ovat siksi herkempiä talvituhoille. Raiheinillä tosin on muita erinomaisia ominaisuuksia, kuten nopea itäminen alhaisessa lämpötilassa, jonka vuoksi niillä on oma paikkansa seoksissa.

 

Lämpötila ja valon määrä ovat kasville tärkeitä tekijöitä syksyiseen karaistumiseen sekä kevään kasvuun lähdössä. Paikallisista genotyypeistä jalostetut lajikkeet ovat yleisesti vähemmän herkkiä erilaisille toimenpiteille ja lämpötiloille, kuin lajikkeet, jotka ovat kotoisin erilaisesta ilmastovyöhykkeestä. Lämpötila ohjailee muualla jalostettujen lajikkeiden karaistumista, kun taas paikalliset lajikkeet mukautuvat päivän pituuteen. Tämä on hyvä ottaa huomioon, kun syksyistä ja alkutalvista on tullut leudompia.

 

 

Kuvaaja 1. Viheriölajikkeiden jakautuminen maittain vuodelta 2015. Suluissa on kyselyyn vastanneiden määrä per maa. Lähde: Sterf.

 

Talven aikaisten stressiolosuhteiden siedossa ja kestävyydessä on laji- ja lajikekohtaisia eroja. Yleisesti nadat (Festuca rubra L) ovat taudinkestävämpiä kuin röllit (Agrostis sp.), mutta jään alla röllit pärjäävät paremmin. Kasvin karaistumisella ja lepotilalla on suuri merkitys taudinkestävyyteen; on havaittu, että kasvukaudella luhtarölli on herkempi kuin rönsyrölli, mutta talvella asia onkin toisin päin. Sterf päivittää sivuilleen tietoa uusimmista lajikkeista sekä niiden talvenkestävyydestä.

 

Lajit Suomessa

 

Sterf on tehnyt kartoitusta vallitsevista lajeista viheriöillä (katso kuvaaja 1). Harmillisesti Suomesta on hyvin pieni otanta, mutta siitä voidaan huomata kuitenkin yksi eroavaisuus muihin Skandinavian maihin; luhtarölliä löytyy useammaltakin kentältä. Tanskaan ja Norjaan verrattuna Ruotsissa ja Suomessa on myös huomattavasti enemmän kylänurmikkaa, mikä selittyy vanhemmilla viheriöillä, joihin kylänurmikka on päässyt asettumaan. Seuraavat lajit on esitelty nimenomaan niiden viheriökäyttöön liittyen. Lajikirjo on laajempi, kun mietitään väylien, lyöntipaikkojen ja muiden alueiden lajikkeita.

 

 

Luhtarölli (Agrostis canina L.)

Luhtarölliä voidaan pitää erittäin talvenkestävänä. Lepotilassa se on vastustuskykyisempi lumihomeelle kuin muut Agrostis-lajit. Kasvukaudella altis erilaisille sienitaudeille, mutta hyvin hoidettuna ongelmilta voi välttyä. Luhtarölli on osoittanut koeolosuhteissa erittäin hyvää kestävyyttä jään alla. Tämä johtuu todennäköisesti hyvin alhaisesta metaboliasta lepotilassa. Keväällä jotkin lajikkeet suojaavat itseään säteilyltä ja alhaisilta lämpötiloilta tuottamalla anthosyaniinia, joka antaa lehdille tumman violetin värin. Muutaman huonon satovuoden jälkeen siementä on ollut heikosti saatavilla.  

 

Rönsyrölli (Agrostis stolonifera L.)

Markkinoilla on runsaasti eri lajikkeita ja näiden välillä on paljon eroja eri talvenkestävyysominaisuuksissa. Rönsyröllilajikkeiden jalostajat arvostavat taudinkestävyyttä, mutta usein lumihomeen kestoa ei erityisesti huomioida. Talven aikaisten sienitautien torjumiseksi onkin varustauduttava kasvinsuojeluainein. Yleisesti rönsyröllit pärjäävät hyvin jääpeitteen alla, jopa yli kolmen kuukauden mittaisista jääpeitoista on raportoitu hyvin tuloksin.

 

Nurmirölli (Agrostis capillaris L. / A. tenuis Sibth.)

Nurmiröllilajikkeita on vähemmän verrattuna rönsyrölleihin, mutta myös talvenkestävyyden hajonta lajikkeiden kesken on suurempaa. Lajikkeen alkuperän on huomattu vaikuttavan talvenkestävyyteen. Kokeissa on huomattu nurmiröllien taudinkestävyyden olevan huonompi kuin rönsyrölleillä. Isossa-Britanniassa on yleistä kylvää nata-nurmirölliseosta, jolla toivotaan parempaa kulutuskestävyyttä talven aikaiselle pelaamiselle.

 

Nadat (Festuca rubra L.)

Viheriöillä käytettäviä lajeja ovat puistonadat sekä etelännadat. Nadat ovat pääsääntöisesti hyvin taudinkestäviä talvella, kunhan ne ovat karaistuneet kunnolla. Suurempi riski vaurioiden syntyyn on jää ja seisova vesi, joita nadat kestävät huonosti verrattuna muihin viheriöillä käytettäviin lajeihin. Hitaan itävyyden ja kasvuun lähdön vuoksi puhtaat nataviheriöt voivatkin vaatia pitkän ajan palautuakseen talvituhoista.

 

Englanninraiheinä (Lolium perenne L.)

Aikaisempi lajikekokemus on osoittanut, että talvenkestävyys ei ole riittävä pohjoisimmissa osissa Skandinaviaa, mutta Tanskassa sekä pohjoisemmilla rannikkoseuduilla on saatu hyviä tuloksia. Englanninraiheinä ei ole oikea valinta viheriön päälajiksi sen kasvutavan ja talvenkestävyyden vuoksi. Sitä on kuitenkin onnistuneesti kokeiltu käyttää syyskylvönä viheriöllä suojakasvina, jolla pyritään vähentämään tiiviin jääkannen muodostumista ja sitä kautta ylläpitää kaasujen vaihdon jatkumista.

 

Lajiketta ei usein voi päättää pelkän talvenkestävyyden perusteella, mutta sitä ei kannata heppoisin perustein unohtaakaan. Lopullinen lajivalinta onkin kompromissi, jossa otetaan useita asioita huomioon, jotta päästään mahdollisimman hyvään lopputulokseen. Sterf ylläpitää tietokantaa, jossa voi vertailla eri lajikkeiden ominaisuuksia.

 

Jää, vesi ja kuivuminen

 

Jäätyminen ja kuivuminen aiheuttavat vahinkoa kasveille aina talven tulosta kevääseen asti. Ensimmäiset pakkaset tulevat usein ennen lumipeitettä ja tällöin nurmikko on paljaana vailla lumen antamaa suojaa ja eristettä. Nämä alkutalven pakkaset ovat tärkeitä kasvin karaistumiselle ja talveen valmistautumiselle, mutta silloin kasvit ovat myös herkempiä mahdollisille ulkoisille vahingoille, erityisesti, jos solujen sisälle on muodostunut jo jääkiteitä.

 

Sulamisvesien poisto viheriöltä voi olla aiheellista, jos vettä kertyy lammikoiksi. Kuva: A. Ferm.

 

Kasvisolut jäätyvät, kun solujen sisällä lämpötila tippuu alle -2 asteeseen. Tämän vuoksi huurteisella kentällä liikkuminen, pelaaminen ja töiden teko voi aiheuttaa vakavaa vahinkoa, joka saattaa näkyä vasta seuraavana keväänä. Lumi on hyvä eriste ja sen alapuolella lämpötila voi olla monikertainen ilman lämpötilaan verrattuna. Lumikerroksen läpi myös kaasut pääsevät vaihtumaan ilmakehän ja maan välillä.

 

Pelialustan päälle muodostuva jääkerros tai seisova vesi voi aiheuttaa vahinkoja pelialustoille. Vahva muotoilu ja sijainti voi aiheuttaa vuodesta toiseen samankaltaisia ongelmia samaan kohtaan. Mittavia vahinkoja syntyy, kun vesi jäätyy nurmikon päälle muodostaen tiiviin kannen ja kaasujen vaihto estyy. Myös seisova vesi aiheuttaa samankaltaisia ongelmia.

 

Kaasujen vaihdon estyessä saavutetaan lopulta tilanne, jolloin kaikki happi on käytetty loppuun ja vaihtoehtoisia hapetus-pelkistysreaktioita alkaa tapahtua. Kasvien hengitys ja solujen sisäiset toiminnot ovat toiminnassa osittain läpi talven, mutta huomattavasti pienemmällä teholla. Kasvi saa energiaa metabolian ylläpitämiseen varastosokereista, mutta ilman happea sokereita ei pystytä hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla. Kasvit voivat siis ikään kuin nääntyä jään alla.  

 

Talven aikana myös mikrobitoiminta on hidasta, mutta hapettomien olojen vallitessa on suuri riski haitallisten yhdisteiden syntymiselle. Happipitoisuuden laskiessa alkaa syntyä mm. etyleeniä, metaania, rikkivetyä ja ammoniakkia. Lisäksi eräät aineet, kuten mangaani, rauta ja rikki, voivat pelkistyä ja nousta haitallisen korkeisiin pitoisuuksiin. Jääkerroksen alta tuleva paha haju on selkeä merkki hapen puutteesta ja toimiin on silloin hyvä ryhtyä.

 

 Jäätä muodostuu etenkin, kun sulaminen ja jäätyminen vuorottelevat. Kasvien vointia jään alla on vaikea mitata tai monitoroida, ja se tekee päätöksenteon jääkerroksen rikkomisesta vaikeaksi. Jään mekaaninen rikkominen saattaa myös aiheuttaa vahinkoa nurmikolle. Erityisesti hyvin lyhyeksi leikatut alueet ovat vaarassa, sillä usein pidempänä pidettävillä alueilla korret pysyvät pystyssä läpi jääkerroksen tehden niihin pieniä kanavia, joita pitkin kaasut voivat vaihtua.

 

Kasvit, jotka selviävät jääpeitteen alta ovat keväällä kuluttaneet kaikki varastosokerit, jolloin ne ovat hyvin alttiita keväisille taudeille, kuivumiselle sekä nouseville lämpötiloille ja säteilylle. Keväällä nopea lämpötilan ja auringon säteilyn kasvu sekä tuuli aiheuttavat pintakuivumista. Maa on mahdollisesti vielä jäinen ja juuristo kyvytön ottamaan vettä, aiheuttaen näin kasvin kuivumisen. Kasvin todellisen tilanteen tulkitseminen aikaisin keväällä voi olla haastavaa. Kenttämestarilla onkin tässä tilanteessa oltava pelisilmää ja tuntemusta, jotta voidaan aloittaa oikeat toimenpiteet oikeaan aikaan.

 

Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee tulevana talvena hyvin mielin viettämään lomapäiviä ilman jatkuvaa painetta kytätä viheriöiden vointia!

 

 

Kun jään alla havaitaan kaasua, on jo kiire rikkoa jääkansi. Kuva: O. A. Kjøsnes.

 

Please reload

Copyright 2019 FGA ry

  • w-flickr
  • w-rss
  • w-vimeo
  • w-youtube