HANKKIJALLE YKSINOIKEUS BARONESS GOLFKONEIDEN MAAHANTUONTIIN JA JÄLLEENMYYNTIIN
TIEDOTE 1.7.2020


Hankkija on solminut yhteistyösopimuksen japanilaisen Kyoeisha Groupin kanssa Baroness golfkoneiden maahantuonnista ja jälleenmyynnistä yksinoikeudella Suomessa. Kyoeisha on toiminut koneiden valmistajana vuodesta 1910 lähtien ja golfkoneet tulivat mallistoon vuonna 1959. Baroness tunnetaan maailmanlaajuisesti huippulaadukkaista golfkoneista, joiden kestävyys, leikkuulaatu ja pitkät huoltovälit ovat omaa luokkaansa.
Baronessin markkinaosuus on kasvanut jatkuvasti eri puolilla maailmaa. Markkinaosuus on vahvassa kasvussa niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin. Aasiassa Baroness on ollut jo pitkään markkinajohtaja Japanin vahvan markkinaosuuden ansiosta. Suomessakin Baroness tunnetaan golfammattilaisten piireissä, vaikka täällä ei aikaisemmin ole ollut virallista maahantuojaa eikä myyntiä.
Hankkijan konekaupan tavoitteena on jatkaa markkinaosuuden kasvattamista myös golfkonemarkkinoilla vankalla osaamisella niin myynnissä kuin jälkimarkkinointipalveluissa. Hankkijan Baroness-golfkonemallisto kattaa kaikki tuotealueet: väylä-, viheriö-, bunkkeri- ja karheikkokoneet. Jokaisesta ryhmästä on valittu parhaiten Suomen markkinoille sopivat koneet. Baroness-koneiden myynti ja markkinointi aloitetaan Hankkijalla heti kesän aikana. Malliston julkaisutilaisuudet järjestetään tulevan syksyn aikana, mutta nyt jo on saatavissa lisätietoja ja tutustua demokoneisiin. Ota yhteyttä!
Lisätietoja:
Kari Kahilainen, Hankkija Oy, myyntipäällikkö, kari.kahilainen@hankkija.fi, p. 010 768 3047
Jari Laukkanen, Hankkija Oy, aluemyyntipäällikkö, jari.laukkanen@hankkija.fi, p. 010 768 3044
Jukka Nirkkonen, Hankkija Oy, aluemyyntipäällikkö, jukka.nirkkonen@hankkija.fi, p. 010 768 3071
Hankkija
Hankkija Oy on Suomen johtava maatalous- ja konekauppa. Hankkija on myös Suomen suurin teollisten eläinrehujen valmistaja. Hankkijalla on 60 myymälää sekä alan laajin verkkokauppa.
Hankkija on myös aktiivisen harrastajan kauppa, jonka myymälöissä on kattavat ja monipuoliset valikoimat puutarha-, hevos-, lemmikkieläin-, metsänhoito- ja metsästystuotteita. Hankkijan palveluksessa työskentelee 1000 työntekijää ja yrityksen liikevaihto vuonna 2019 oli 798 milj. €.