Apulaiskenttämestariksi Tarinagolfiin

Tarinagolf palkkaa työhön osallistuvaa apulaiskenttämestarin, jolla on muutaman vuoden sisällä mahdollisuus nousta kenttämestariksi.


Apulaiskenttämestari osallistuu kentänhoidon suunnitteluun ja toteutukseen yhdessä kenttämestarin ja muun johdon kanssa sekä käytännön työnjohtoon.


Arvostamme intohimoa saattaa kenttämme erinomaiseen pelikuntoon ja kehittää kentänhoitoa kenttien parantamiseksi.

Edellytämme alalle soveltuva koulutusta, esimiestaitoja, vastuullisuutta ja kykyä pitkäjänteiseen työskentelyyn kenttiemme parantamiseksi ja kehittämiseksi.


Tarjoamme mahdollisuuden edetä kenttämestariksi ja kouluttautua alan johtavaksi osaajaksi.

Tehtävä alkaa alkuvuodesta 2021 erikseen sovittavana ajankohtana.


Hakemukset palkkatoivomuksineen 31.12.2020 mennessä osoitteella osmo.ruuska@tarinagolf.fi.

Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Osmo Ruuska,

Tarinagolf on Itä-Suomen suurin golfkeskus, jossa on kaksi täysimittaista golfkenttää, joilla pelataan vuosittain noin 50 000 kierrosta golfia.


Tarina kasvaa ja kehittyy voimakkaasti. Meillä on yli 2400 jäsentä ja olemme Pohjois-Savon suurin urheiluseura. Tarina on myös menestyvä urheiluseura, jonka kasvatit ovat voittaneet 64 SM-tai EM-mitalia viimeisen kymmenen vuoden aikana.


Tarjoamme mielenkiintoisen ihmisläheisen työympäristön, jonka päätehtävänä on tuottaa sekä asiakkaille että myös työntekijöille itselleen elämyksiä.